Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

21.8.2014

Tänään on pesty suurimmat sammaleet pois pinnasta ja tehty tukevat portaat maasta uimatasolle. Mittasin juuri lasit ja laadin aiheesta tarjouspyynnön. Reikiä kuitenkin on kaikkiaan 29 kappaletta ja suurimmat lähes neliömetrin kokoisia. Muutama niistä tosin on sen verran kaarevia, ettei lasi ainakaan heti tule mieleen materiaalina. 

Lasit pitäisi periaatteessa saada paikalleen ennen pakkasia, jotta sisällä olisi mukavampi touhuta. Saisi ehkä vähäisen lämmönkin sinne. Kannelle pitäisi myös rakentaa jonkinlainen teline pressuille, ettei olisi lumi kiusana talvella ja kaikenmaailman mahlat ja pihkat keväällä. Vieressä kun sattuu kasvamaan pari mäntyä ja yksi koivu. Koivun tosin lupaili yksi naapuri tulla laittamaan polttopuiksi. Lasien laittaminen edellyttäisi kyllä muutamaa lämmintä ja sateetonta päivää jossain sopivassa välissä, koskapa hyttirakenteet pitäisi saada maalattua ennen sitä. Ruostetta ei onneksi ole, kiitos hyvän pohjamaalauksen. Pinta vain karkeaksi ja väriä päälle. Kuulostaa helpolta, mutta neliöitä on jonkin verran. 

Kun runko ja etenkin sen sisätilat on saatu laseilla, pressuilla tai jopa molemmilla säältä suojaan, siirrytään sisätöihin aloittamalla savotta pesemällä sisäpuoliset sammaleet pois, ja tekemällä sen jälkeen vaadittavat metallityöt. Näihin lukeutuu mm. pari väliseinän runkoa, kojelaudan tukirakenteet, moottoripeti, polttoainetankkien kiinityskohdat ja verhoilun vaatiman koolauksen kiinnikkeiden suunnittelu/tekeminen.Ja muutama muu vielä tällä istumalla unohtunut juttu. Näiden pikkujuttujen jälkeen vuorossa tarvittavat paikkailut pohjavärin osalta ja sen jälkeen polyurkkia runsaasti pintaan. Sitten onkin eristyksen vuoro. Tässä ainakin alustava toimintajärjestys. Se varmaan kyllä muuttaa muotoaan matkan varrella vielä moneen kertaan...... Ne tankitkin pitäisi sitä ennen ehtiä vielä noutamaan Kasnäsistä. Samaan kuormaan sovitellaan vielä yksi vanha Volvon D67C. Tulivat nimittäin nekin kaupan kylkiäisinä.

Notta näillä lähdetään liikkeelle......

Suunnittelua ja toteutusta  -otsikon alakategorioista löytyy jatkossa eri osakokonaisuuksien vaiheet.

©2017 NorthSteel 40 - projekti - suntuubi.com